Julkaistu 7 vuotta sitten
perjantai, 30.6.2017

Olimme mukana Farmari 2017 tapahtumassa 14.-17.6.2017 Seinäjoella. Olihan hulinaa ja erittäin positiivinen kokemus. Kelit olivat erinomaiset ja kävijöitä riitti- tapahtumassa vieraili kaikkiaan neljän päivän aikana 94000 kävijää. Meidänkin osastollamme tästä porukasta kävi arviolta 3800 henkilöä, mukaan lukien Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, MTK:n Puheenjohtaja Juha Marttila ja Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki.

Tapasimme myös yhteistyökumppaneitamme kotimaisista vakuutusyhtiöistä. Osastollamme pyöritettiin onnenpyörää tiuhaan tahtiin  ja osallistuttiin arpajaisiin. Juteltiinpa jopa vakuutusten hoidosta ja haasteista.

Halusimme tietää hieman tarkemmin, millä tavalla ihmiset yleensä hoitavat vakuutuksiaan, joten arvonnan yhteydessä kysyttiin muutama tiukka kysymys liittyen vakuutusten hoitoon.

Ensimmäisenä kysyttiin, kuinka haastavana henkilöt kokivat vakuutusten hoitamisen asteikolla 1-10. Maatalousyrittäjistä ja yrittäjistä vakuutusten hoitamista helppona piti vain murto-osa vastaajista, kun taas yksityishenkilöillä vakuutusten hoito tuntui olevan helpompaa. Tämä oli toki jo ennalta arvattavissa, olemmehan työssämme huomanneet, että yrittäjillä on täysin erilaiset haasteet vakuutusturviensa kanssa kuin kotitalouksilla.

Toiseksi kysyimme, kuinka usein vakuutusturva on tullut käytyä läpi. Yrittäjillä ja maatalousyrittäjillä oli vakuutusturva käyty läpi huomattavasti harvemmin kuin kotitalouksilla, joista puolet olivat käyneet vakuutuksiaan läpi alle vuosi sitten. Selitys tähän lienee yrityksien ja maatilojen vakuutusturvan läpikäymisen vaikeus, joka korreloi ensimmäisen kysymyksen kanssa.

Kun kysyimme, ketkä kokivat tarvinneensa apua vakuutusten hoidossa, yrittäjistä ja maatilayrittäjistä puolet olivat sitä mieltä että eivät pärjää itse. Kotitalouksista vain n. 35% koki tarvitsevansa apua vakuutusten hoidossa.

Täten saimme vahvistuksen sille, että palvelumme osuu oikeaan kohderyhmään- yrityksille ja maatilallisille, jotka todella tarvitsevat ja kaipaavat

ammattilaisen apua vakuutusten hoidosta. Tästä voimme hyvillä mielin jatkaa ja helpottaa kaikenlaisten yrittäjien arkea ainakin tältä osin.

Seuraavaa Farmari tapahtumaa odotellessa… 🙂

Farmari 2017, Vakuutusmeklari Omameklari