Julkaistu 9 kuukautta sitten
tiistai, 13.2.2018

Michael Hornborg aloittaa 1.3.2018 Omameklarin toimitusjohtajana.

Aiemmin Hornborg on toiminut mm. MTK:n ja Profurin puheen- ja toiminnanjohtajana sekä Raision hallintoneuvoston puheenjohtajana. Omameklarin hallitusta Hornborg on johtanut vuodesta 2016.

Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Jari Heikkinen siirtyy alkuperäiseen tehtäväänsä yhtiön markkinointijohtajaksi ja toimitusjohtajan varamieheksi.

”Tulin Omameklarin osakkaaksi ja hallitukseen oltuani muutaman kuukauden yhtiön tyytyväinen asiakas. Nyt toivottu siirtyminen toimitusjohtajaksi oli vihdoin ajankäytön puolesta mahdollinen”, kertoo Hornborg.

”Olen erittäin iloinen, että Mickellä on nyt lopultakin mahdollisuus siirtyä yhtiön operatiiviseen toimintaan. Tuplaroolini oli puolentoista vuoden ajan työntäyteinen. Yhtiön liiketoiminnan vakiinnuttaminen ensimmäisen vuoden kovan kasvun jälkeen oli haastavaa, mutta opettavaista. Tulevan vastuunjaon koen palvelevan erinomaisesti sekä asiakkaitamme että henkilöstöämme. Kukin toimii omalla tontillaan”, kuvaa Heikkinen roolinvaihdosta.

Hornborg ja Heikkinen jatkavat Omameklarin hallituksessa.

Lisätietoja:

Michael Hornborg
michael.hornborg@omameklari.fi