Julkaistu 8 vuotta sitten
torstai, 14.4.2016

Miltä Suomen vakuutusmarkkinat näyttävät tänä päivänä?

Miltä vakuutusmarkkinat Suomessa näyttävät? Perinteisesti merkittävimmässä roolissa ovat olleet lakisääteiset vakuutukset ja niistä kerätyt maksut, kun tarkastellaan koko vakuutusalan maksutuloa. Vuonna 2014 lakisääteisistä vakuutuksista, eli lakisääteisestä työeläkevakuutuksesta, lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta ja liikennevakuutuksesta, saatiin 61 prosenttia maksutulosta. Vakuutusmarkkinat ovat myös hyvin keskittyneitä täällä Suomessa. Neljä suurinta henki- ja vahinkovakuutusyhtiötä/yhtiöryhmää keräävät leijonanosan maksutulosta, yhteensä 87 prosenttia. Samanlainen keskittyneisyys näkyy myös työeläkevakuutuksen puolella, missä kolmen suurimman yhtiön osuus oli yhteensä lähes 91 prosenttia.

Vaikka vakuutusmarkkinat ovat keskittyneet täällä Suomessa, niin vaihtoehtoja kuluttajilla ja yrityksillä on vakuutuksiensa tarjoajiksi. Suomessa toimi vuoden 2014 lopussa 57 kotimaista vakuutusyhtiötä, joista vahinko- ja jälleenvakuutusyhtiöitä oli 38, henkivakuutusyhtiöitä 13 ja työeläkevakuutusyhtiöitä 6. Näiden kotimaisten yhtiöiden lisäksi Suomen vakuutusmarkkinoilla operoivat myös lukuisat ulkomaiset yhtiöt. Ulkomaisen yhtiön edustustoja oli Suomessa 14 kappaletta, joiden lisäksi yli 650 ulkomaista yhtiötä oli tehnyt ilmoituksen Finanssivalvonnalle vakuutuspalvelujen tarjoamisesta rajan yli.

Vakuutusmarkkinat Suomessa- vahinkovakuutus

Kotimaiset vahinkovakuutusyhtiöt keräsivät maksutuloja vuonna 2014 yhteensä noin 4,4 miljardia euroa. Samaiset yhtiöt maksoivat puolestaan korvauksia yhteensä 2,9 miljardilla eurolla (65,9% maksutulosta). Vastaava vahinkovakuutuksen maksutulo vuodelta 2006 oli 2,9 miljardia euroa ja korvauksia maksettiin 2,36 miljardia euroa (81,4% maksutulosta). Vakuutusyhtiöiden keräämä vahinkovakuutuksen maksutulo on kasvanut kahdeksassa vuodessa 52 %. Suurin osa tästä markkinakasvusta on toteutettu keskellä taantumaa hinnankorotuksilla. Lisäksi vakuutusyhtiöt maksavat keräämistään vakuutusmaksuista vahingonkorvauksia merkittävästi aiempaa vähemmän.

Alta olevasta kuviosta selviää, kuinka markkinaosuudet ovat jakaantuneet vahinkovakuutuksessa eri yhtiöiden kesken. Kolme suurimman yhtiön (OP-Pohjolan, LähiTapiolan ja Ifin) markkinaosuus on yhteensä yli 80 prosenttia, joten muut vahinkovakuutusta harjoittavat yhtiöt joutuvat tyytymään huomattavasti pienempiin markkinaosuuksiin.

Vakuutusmarkkinat Suomessa- henkivakuutus

Henkivakuutuksen puolella maksutulot olivat vuonna 2014 yhteensä 5,9 miljardia euroa, joten siellä ne ovat merkittävästi suuremmat kuin vahinkovakuutuksen puolella. Henkivakuutuksessa maksutulo on viimeisten vuosien aikana painottunut yhä vahvemmin sijoitussidonnaisiin tuotteisiin, joiden osuus oli nyt jo 87 prosenttia koko maksutulosta. Erityisen vahvaa kasvu oli kapitalisaatiosopimuksissa, sillä uusia sopimuksia tehtiin vuonna 2014 29 930 kappaletta, mikä on peräti 109 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Toisenlainen tilanne on yksityisten eläkevakuutusten kohdalla, joiden uusmyynti aleni edelleen. Uusia eläkevakuutussopimuksia tehtiin 565 kappaletta, joka on noin 33 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Lähde: Finanssivalvonta

Lue seuraava artikkeli oikeusturvavakuutuksen rajoituksista ja korvauksista
Lue edellinen artikkeli matkavakuutuksista

Vakuutusmarkkinat Suomessa, Vakuutusmeklari Omameklari

Avainsanat: , , ,