Julkaistu 2 päivää sitten
tiistai, 3.11.2026
Metsävakuutus turvaa arvokkaan omaisuutesi. Metsä on meille suomalaisille paitsi virkistyksen lähde, myös tärkeä elinkeino ja monelle metsä on pitkäaikainen ja turvallinen sijoituskohde. Silti vain noin puolet Suomen yksityismetsistä on vakuutettu, vaikka kyseessä on usein merkittävä omaisuuserä.
Miksi vakuutus voi olla tärkeä?
Vaikka metsää hoidetaan huolellisesti, voivat luonnonvoimat silti aiheuttaa merkittäviä vahinkoja. Tämä riski on mahdollista vakuuttaa metsävakuutuksella, joka kattaa puustolle, hakatulle puutavaralle ja taimikoille syntyneitä vahinkoja. Metsävakuutus on tärkeä varsinkin, jos iso osa tuloista tulee metsästä. Ilmastonmuutoksen seurauksena tuhojen riski kasvaa, mikä tekee vakuutuksesta entistä tärkeämmän.
Mitä metsävakuutus kattaa?
Suppein metsävakuutus on metsäpalojen varalta, mutta laajemmat vakuutukset korvaavat myös myrsky-, lumi-, tulva-, eläin- ja hyönteisvahingot sekä varkauden ja vahingonteot. Jos nuoreen kasvatusmetsään kohdistuu iso vahinko, on metsävakuutuksesta korvattava odotusarvo tärkeä turva metsänomistajalle. Odotusarvon korvaamisen edellytyksenä on metsän vajaatuottoisuus.
Metsävakuutukset ovat yleisesti täysarvovakuutuksia, mutta myrskyvahingoissa korvausten yläraja on asiakkaan valitsema enimmäiskorvausmäärä. Taimikkovahingoissa korvaus edellyttää yleensä vähintään 0,5 hehtaarin yhtenäistä vahingoittunutta aluetta.
Metsänomistajan on tärkeää varmistaa, että vakuutusturvaan sisältyvät myös vastuu- ja oikeusturvavakuutukset.
